Partiotoimintaa ja paha kysymys

Nepalissa partiotoiminnasta yli 95 prosenttia tapahtuu kouluissa yhtenä valinnaisena oppiaineena. Pääsin seuraamaan tätä aktiviteettia kolmessa eri koulussa sekä myöhemmin partioleirillä.

Kouluvierailujeni aikana hitiksi lasten keskuudessa nousi joulupukki, joka siis asuu Suomessa (ja joka siis todellakin on olemassa). Lapset kysyivät aluksi, että vieraileeko se pukki myös Nepalissa. No tietenkin vierailee, vastasin. Työkaverini tarkensi, että yleensä joulua vietetään kristittyjen parissa. Siihen sitten eräs fiksu poika esitti jatkokysymyksen Tuoko se pukki siis lahjoja vain kristityille lapsille? Paha kysymys. Hikoilin partiopuvussani. Lopulta vastasin, että pukki tekee yhteistyötä eri uskontokuntien edustajien kanssa ja varmistaa näin sen, että kaikki maailman kiltit lapset saavat lahjoja. Huh.

Huiveja jakamassa. Aluksi aioin olla tilaisuudessa vain näkymätön kuvien ottaja, mutta lopulta minut istutettiin eteen keskelle pöytää kunniavieraana ja sain kaikenlaisia lahjoja (muun muassa Tolken of love-pystin jonka rikoin vahingossa lähes heti).

Yhdessä koulussa juoksutin lapsia ympäri pihaa leikillä Who's affraid of the big bad cat? (Jotkut osaavat varmaan yhdistää suomalaiseen vastineeseensa) sekä opetin sen hauskan "ärrän kierrän sormen ympäri, ässän pistän taskuun" -sikermän. Ajattelin olevani tylsä partiotäti, mutta lapset vilpittömästi tykkäsivät. Tämä oli kyllä vierailujeni kohokohta.

Lapsia tietokoneluokassa. Oikealla hyvin hämärä kuva huivienjaosta, mukana myös yksi blondi suomalainen.

Osallistuin myös kolmen päivän partioleirille Kakanissa, joka sijaitsee noin 23 kilometrin päässä Kathmandun laaksosta upeissa vuoristomaisemissa. Leiri oli tarkoitettu peruskoulun viimeistä luokkaa käyville nuorille, joille opetettiin partio-oppeja leirin avulla. Kakanin koulutuskeskukseen vaelsimme noin viisi tuntia läpi viidakon sekä upeiden vuorimaisemien. Koin paljon uusia asioita leirin myötä ja tässä ne suurimmat huomioni:

1. Nuoret ovat samankaltaisia ympäri maailmaa. Kaikilla on unelmia ja toiveita tulevasta ja kaikille on tärkeää kuulua porukkaan ja saada ystäviä. Nämäkin nuoret kuuntelivat kotimaisia ja ulkomaalaisia pop-artisteja, harmi vain että moni ulkomaalaisista artisteista ei yleensä esiinny Nepalissa. Bryan Adams taisi vierailla maassa vuonna 2011 ja se ajoi suuren massan nepalilaisia hulluiksi. Leirinuotiolla esitettiin koreografioita Beyoncén tahtiin ja laulettiin Justin Timberlakea.

Vuorikiipeilyä leirillä.

2. Partiotoiminta on kurinalaisempaa kuin Suomessa ja partiossa auktoriteettia kunnioitetaan. Sain leirillä kuunnella kyllästymiseen saakka seuravanlaisia lauseita "Good Morning ma'am" ja "Can we charge our phones there ma'am?" Monta kertaa mieleni teki sanoa "Pliis, sanokaa Nina vain!". Telttojen ja ryhmien tuli olla myös hyvässä järjestyksessä joka-aamuisissa tarkastuksissa.

3. Jo tutuksi tullut Mulla-pitää-olla-omaa-tilaa-ainakin-metrin-säteellä ei myöskään toiminut leirillä. Yöt nukuttiin teltassa kahden nepalilaisnaisen kanssa kylki kyljessä paksujen peittojen alla kylmyyttä ja kosteutta paossa. Tästä kulttuurierosta tulikin sisäpiirivitsi leirillä, jolloin sain yhä enemmän nepalilaisia kylkeeni. 

4. Lähdin matkaan suomalaisen edustushuivin kanssa, tulin takaisin pakistanilaisen partiohuivin kanssa.

Kuvia vaellukselta Kakaniin.

5. Miksi syöt yksin? Oli myös yleinen tiedustelu jos ajattelin nopeasti syödä dal bhatini seisoen keittiön läheisyydessä (kylmyyttä jälleen paossa). Myös tällainen tilantarve tuntui olevan nepalilaisille käsittämätöntä.  

6. Leirillä, kuten myös kuluneella viikolla, opin yllättävien ja  spontaanien puheiden pitämisen tilaisuuksissa. Noin 98 prosentissa tilanteista en myöskään ymmärtänyt ollenkaan mitä oli tapahtunut, tapahtui parhaillaan tai oli tapahtumassa. Yleensä kuulin vain Come Nina ja sitten mentiin uuteen seikkailuun.

7. Kun +30 nepalilaista laulaa iltanuotiolla ohjeistuksessani ylipitkä viineri laulusta Aaluette, ei voi kuin olla huvittunut.

8. Kun kömmin aamulla teltasta kello kuusi aamulla, näin edessäni Himalajat ja sain käteeni maitoteen, asiat eivät olleet ollenkaan huonosti. 

Vähän lomasta ja Pokharasta

Syyskuun viimeisenä tiistaina, ja samalla viimeisenä työpäivänä ennen lomien alkua, Nepalin partiolaisten pihalla suoritettiin Dashainiin liittyneitä palvontarituaaleja. Partiolaisten bussi koristeltiin seppelein, suitsukkeita polteltiin, ja renkaan päälle koottiin hedelmiä, muuta ruokaa sekä rahaa.

Joskus partiolaisissa on ollut tapana teurastaa vuohi pihalla ja syödä se, tänä vuonna niin ei kuitenkaan tehty (no eipä hirveästi itseäni harmittanut). Saimme jälleen tikat otsaamme ja söimme henkilökunnan kanssa juhlalounaan, joka koostui hedelmistä, jerry suarista (kuva aiemmassa postauksessa) ja muista eksoottisista herkuista. Kotiin pääsimme muutaman tunnin aiemmin. Olin aikamoisen "juhlahuuman" vallassa ja toivottelin hyvät Dashainit muun muassa kaupan kassalle ja hedelmäkojun vanhalle rouvalle. Päättömiä vuohia näkyi jonkin verran matkan varrella ja vielä elossa olleet äännähtelivät viimeisiä kertojaan yön aikana.

Lapest keinuvat Dashainia varten rakennetussa keinussa. Oikealla kuva Dashain-muodista.

Yhden vapaapäivän jälkeen suuntasimme turistibussilla kohti Pokharan kaupunkia, joka on turistien ja vaeltajien suosiossa. Ensinnäkin noin seitsemän tunnin matka sujui ilmastoidussa bussissa yllättävän mukavasti muutamia jännittäviä ohituksia lukuun ottamatta. Bussi ajoi melkoisen korkealla joen yläpuolella, ja muutaman kerran kyltit neuvoivat ajamaan maltilla. Tuskin on hirveän epätavanomaista, että silloin tällöin ajoneuvo plumsahtaa jokeen. Tiet eivät kuitenkaan ole hirveän hyvässä kunnossa, eivätkä mutkittelevat tiet, yön pimeys ja mahdollisesti juhlan aikaan kuskien nauttima iloliemi lisää reissun turvallisuutta.

Pokharan maisemat olivat upeat, puhumattakaan ilman puhtauden tasosta Kathmandussa vietetyn ajan jälkeen. Vierailumme aikana kiipesimme ylös World Peace Pagodalle, isolle buddhalaiselle stupalle (kypärän tai kellonmuotoinen rakennus). Kuulemma stupalle johtavalla viidakkoisella tiellä saattaa kohdata tiikerin tai ainakin ryöstäjän. Tiedä sitten onko ainakaan tuo tarina tiikeristä todenmukainen.

Vierailun kantavaksi teemaksi nousi yllättäen Kiina. Ensin koimme sen vaikutuksen yrittäessämme varata aikaa liitovarjoilulle. Liitovarjoilu oli täyteen buukattu, sillä suuri joukko kiinalaisia turisteja oli saapunut Pokharaan suositun kiinalaisen elokuvan innoittamana, jossa pääsankari ilmeisesti tätä aktiviteettia Pokharassa harrastaa. Menimme lentämään pienkoneella sen sijaan, mikä huhujen mukaan saattaa kuulemma olla liitovarjoilua turvallisempi vaihtoehto. Liitovarjoilijat eivät välttämättä noudata minkäänlaisia lakeja taivaalla ja huhujen mukaan joka sesonki ainakin yksi heistä päätyy järveen.

Kaunis Phewa-järvi. Vuokrasimme kuvassa olleen veneen ja soudimme järven toiselle puolelle kiivetäksemme World Peace Pagodalle.

Keskustelimme useaan otteeseen hotellimme lähellä olleen matkatoimiston virkailijan kanssa, joka oli vastikään aloittanut kiinan kielen opettelemisen ja ymmärsi hyvinkin tämän merkityksen omalle bisnekselleen. Kävimme puolitosissamme keskustelun siitä, tulisiko meidän kaikkien aloittaa tämän kielen opiskelu tulevaisuuden varalta.

Vierailimme myös tiibetiläisten pakolaisten leirillä, jossa saimme kuulla mielenkiintoisia juttuja tiibetiläisestä kulttuurista, buddhalaisuudesta sekä varsinkin Kiinan politiikasta Tiibetissä tällä hetkellä. Aiheesta esitelmöinyt nuori mies ei ollut vielä koskaan päässyt käymään maassa, mutta kertoi hurjia tarinoita sukulaistensa saapumisesta Tiibetistä Nepaliin. Historiallisestihan Kiina valloitti Tiibetin 1950-luvun alussa ja sen poliittinen asema on tällä hetkellä kansainvälisesti kiistanalainen. Puheet mahdollisesta autonomiasta tai jopa itsenäisyydestä ovat kestäneet vuosia ja vuoden 1959 epäonnistuneen kansannousun seurauksena tiibetiläisiä pakolaisia asuu runsaasti myös Intiassa. Nuori mies sanoi mielellään kertovansa pakolaisten tarinaa leirillä vieraileville turisteille ja toivoi näin asian leviävän myös kansainvälisen yhteisön tasolle.

Viiden päivän lomailun jälkeen palasimme takaisin Kathmanduun, joka vaikutti entistä kaoottisemmalta Dashainin ja Pokharassa vietetyn ajan jälkeen.

Saragot auringonnousun aikaan noin kello kuusi. Nousimme tätä varten kello 3.30 aamuyöstä ja vaelsimme (lue: taksi ajoi) korkealle kukkulalle. Vaikka paikka oli turisteja täynnä, reissu kannatti ehdottomasti!

  

Hieman lisää värikästä Dashain-muotia. Tällaisella paikallisbussilla olimme jossain vaiheessa tulossa takaisin Pokharasta. Onneksi saimme varattua liput turistibussiin (ja paikat sisätiloista).