Keikkaelämää Tiharina

Tihar, tuo valon, värien ja sisaruuden juhla, koitti muutama viikko sitten. Sain kutsun lähteä seuraamaan tätä juhlallisuutta. Kuinkas sitten taas kävikään...

Kukur Tiharina,, koirien päivänä, Kali (tutussa asennossaan) sai kaulaansa malan. Oikealla kuva työpaikan juhlalounaasta. 

Kun viimein saavuin Tiharin kolmantena päivänä eli Laxmi Pujana bussilla paikalliselle koululle, vastassa odotti joukko opettajia. Sain kuulla, että lähtisimme musisoimaan ja laulamaan eri paikkoihin (suomalainen vastine tälle voisi olla esimerkiksi pääsiäisenä suoritettava virpomisperinne). Opettajat kyselivät osasinko joitain lauluja esitettäväksi. Tulen musikaalisesta suvusta (Savelan nuorisoseuran kuoro niitti suosiota kiertueilla joskus 50-luvulla), mutta hirveän musikaalisesti lahjakkaaksi en voi itseäni nimittää. No, tämä ei haitannut. Tamburiini vain käteen (tai jonkinlainen rumpu) ja säestämään kitaraa taitavasti soittava musiikinopettaja.

Lähiön Tihar-koristeita

Pakkasimme lopulta kamat keikkabussiin (koulubussiin) ja ajoimme ensimmäiselle keikkapaikalle jonnekin kentälle keskelle taloja. Purimme vahvistimet, mikit ja soittimet bussista ja kokosimme ne valmiiksi. Sitten aloimme odottaa yleisöä. Odotimme ensimmäisen tunnin. Toisen ja kolmannen. Söimme nuudeleita ja maistoimme nepalilaista vodkaa. Neljännen tunnin jälkeen päätimme aloittaa settimme. Yleisöä oli paikalla parhaillaan viisi, kaikki loput olivat kotona suorittamassa palvontarituaalia jumalatar Laximia, hyvinvoinnin jumalaa, kohtaan. Olin aikaisemmin päivällä törmännyt vuokraemäntääni, joka oli juuri siivoamassa taloa toivottaakseen jumalattaren vieraaksi taloomme. 

Päätimme settimme lyhyeen ja hyppäsimme bussiin. Matkalla kävi hyvin selvä'ksi ettemme olleet ainoa ryhmä kiertueella. Päivälle on ominaista se, että ryhmät kiertelevät taloista ja paikoista toiseen esiintyen. Ryhmiä kohdellaan kuin vieraina ja heille tarjotaan rahaa, ruokaa ja juotavaa.

Seuraavissa esiintymispaikoissa riittikin jo tunnelmaa. Oikealla illan ikimuistoisin keikkapaikka. 

Seuraavalla esiintymispaikalla riittikin jo väkeä, väriä ja tunnelmaa. Komppasin esiintyjiä laulamalla kuorossa noin kahden sekunnin välein jotain, mikä suomalaisittain lausutaan deusiree, laulussa, joka tuntui kestävän vähintään puoli tuntia. Kyseinen laulu voi myös kestää tunteja, laulajan ja yleisön fiiliksistä riippuen. Viimeinen esiintymispaikka oli kuitenkin ikimuistoisin. Päädyimme paikallisen perheen takapihalle, esitimme täyden setin ja houkuttelimme myös talon iäkkäämpiä naisia mukaan tanssiin. Suhteellisen jäykkänä suomalaisena yritin omaksua eräänlaisen intialaistyyppisen tavan heiluttaa käsiäni ympäriinsä. Ohjelma päättyi poliisisedän vierailuun, joka muistutti illan myöhäisestä ajankohdasta musisoinnille. Lopuksi söimme ja joimme perheen kanssa.

Polku jumalatar Laximia varten.

Seuraavana päivänä keikkaputki jatkui väsymyksestä huolimatta. Lisäksi pääsin seuraamaan newari-yhteisölle ominaista Mha pujaa, itsepalvontarituaalia. Ulkopuolisin silmin rituaali meni aika pitkälti näin: kokoonnuimme perheen ullakolle istumaan tyynyille rinkiin ja heittelimme toisiamme riisillä. Sitten jokaista osallistujaa kosketettiin vuorotellen metallisella kannulla olkapäille ja päähän. Tämän jälkeen jokainen osallistuja sai kannusta pudotettuna päähänsä kaikenlaista tavaraa, viimeisenä omenan. Sitten söimme paljon (kuten kai tapoihin kuuluu).    

Vuokraemäntä oli tuonut ruokaa keikkailuni aikana. Edessä olevia rinkuloita, selroteja, noita epäterveellisiä mutta ah niin hyviä leivonnaisia, tuli syötyä niin paljon että vannoin melkein  never again. Oikealla kuva itsepalvontarituaalista. 

Viimeisenä päivänä Bhai tikana siskot antavat veljilleen lahjoja sekä otsaan värikkään tikan pitkän elämän merkiksi. Kathmandussa Rani Pokhari, vesialtaan keskellä sijaitseva Shiva-temppeli, avautui vierailijoille ainoan kerran koko vuotena. Paikka on merkityksellinen varsinkin niille, jotka ovat menettäneet sisarensa, veljensä tai perheenjäsenensä. Väkeä temppelillä riitti tungokseen saakka.

Rani Pokhari sekä Tika-seremonia.

Lopuksi katkelma yhdestä keikoilla esitetyistä lauluista. Kaikilla mailla tuntuu muuten olevan tällainen samanlainen vanhempi kantri-tyylinen sikermä omaa maataan ylistämään. Mahtaakohan esimerkiksi Tommi Läntisen tuotannosta löytyä vastaavaa Suomi-versiota? Tässä laulussa oli olennaista jammata mukana, soittaa ilmakitara-soolo sekä huutaa minkä kurkustaan kykeni Yo man ta mero nepali ho (Sydämeni on Nepal).