Illan jo pimentyessä odotamme linja-auton lähtevän pitkälle matkalleen läpi yön. Bussin
ilmaista wifiä hyväksikäyttäen laitan kotiväelle leikkisää viestiä auton
etuosassa olevasta neonvaloin valaistusta Buddhasta, joka varmasti suojelee
meitä matkan varrella. Ajattelen sitä, kuinka paljon paikallinen väki turvautuu
korkeampaan voimaan haasteiden edessä.
Aamulla saan työkaverilta Kathmandusta viestin
siitä, kuinka linja-auto matkalla Nepalgunjiin on ilmeisesti jarrujen pettämisen vuoksi suistunut jokeen. Mukanaan linja-auto on vienyt joukon ihmisiä, myös
kolme koulutuksemme osallistujaa. Yksi ui turvaan, kaksi pysyy kadoksissa. Yhtäkkiä
elämä itsessään tuntuu saavan aivan erilaisia ulottuvuuksia. Tuurilla tuntuu
olevan siinä hyvin suuri osa.
Koulutus Nepalgunjissa päätettiin tästä huolimatta järjestää
normaalisti. Kaupunki ei itsessään vienyt sydäntäni tai sieluani.
Roskaisempaa ja pölyisempää paikkaa en ole nähnyt sitten Kathmandun. Ilman
pölyisyys tosin johtui keskeneräisestä tietyöstä, joten odotettavissa on kai
parempia aikoja. Niin ja hyttyset olivat aikamoinen riesa. En nyt halua kuitnekaan olla mikään mieleni
pahoittaja, paikallisen katukeittiön luomukset olivat varsinkin todella hyviä. Paikasta toiseen liikuimme riksan kyydissä (polkupyörällä ajettava kärry).
Tosin työkaverit käskivät tämän blondin seisoa jossain piilossa sillä kun
riksa-kuskit näkivät valkoisen hipiäni, hinta ilmeisesti vähintään tuplaantui. Tosin olisin voinutkin maksaa ekstraa sille hontelolle nuorelle
miehelle, joka ajoi minut ja työkaverini kaikkine laukkuinemme hotellille.
Kuskilla taisi olla jaloissaan jonkinlaiset piilevät Schwarzenegger-lihakset.
Paikallisen temppelin Ganesh-jumala. Hops, aukot tiessä pitävät kulkijat valppaina. |
Kuinka kerätä varoja paikalliseen partiotoimintaan? Tämä on ollut yksi koulutusten kuumimpia kysymyksiä. |
Toisaalta
myöhemmin matkalla sain huomata olevani hyvin tunnettu ympäri Nepalia. Ihmiset
tervehtivät, kaikki halusivat valokuvaan kanssani jopa kesken ruokailun, ja
Facebook täyttyi kaverikutsuista ihmisiltä, joiden profiilikuvissa olin heidän kanssaan. Myös nimikirjoitukseni ovat hyvin haluttua tavaraa. Saan
taiteilla nimeni yli sataan osallistujatodistukseen viidessä koulutuksessa.
Tervemenoa sitten Suomeen ensi vuonna kun saan taas olla se yksi vaaleaihoinen
nobody muiden joukossa. Nepalissa saan kokea hetken tähden elämää.
Jokainen osallistuja saa todistuksen osallistumisestaan koulutuksiin. Siinä myös tämän etvon nimmari. |
Koulutuksen jälkeen jatkoimme matkaamme kohti Tikapuria moottoripyörillä. Ajoimme halki maaseudun, joka muistutti etäisesti Suomea noin sata vuotta sitten. Tikapurin tarinoita taas ensi kerralla, lalalaa (paikallinen tapa lopettaa puhelut ja todeta tämän olevan tässä nyt tältä erää).
No comments:
Post a Comment