Totista mutaa ja kuraa

Life is like a box of chocolates... you never know what you're gonna get on se melkoisen puhkikulunut lausahdus siitä yhdestä tunnetusta amerikkalaisesta elokuvasta. En ole oikein koskaan päässyt sisälle tähän viisauteen, mutta viime lauantain pyöräreissua se kuvastaa täydellisesti.

Olimme toisen suomalaisen vapaaehtoisen kanssa buukanneet päivän pyöräreissun Kathmandun laaksossa. Tarkoitus oli lähteä pois liikenteen ja pölyn keskeltä, ihailla maaseutua ja saada liikuntaa. Valitsimme sen kaikista helpoimman ja lyhimmän pyöräretken, nettisivun kuvauksen perusteella sisältäen teitä jotka olivat helppoja ja aaltoilevia. No, lauantaiaamuna satoi tihkuttaen. Monsuunikausi on ilmeisesti pitkittynyt täällä ilmastonmuutoksen vaikutuksesta (tai en spekuloi syy-seuraussuhdetta, joka tapauksessa sen olisi pitänyt olla jo ohi). Ei se mitään, ajattelin minä, ilma on ainakin raikkaampi ja viileämpi pyöräilyyn.

Välikommenttina: huomaan muuten omaavani toistaiseksi aika hyvän asenteen mitä tulee yllätyksiin. No niin, katsotaan uudelleen muutaman kuukauden päästä.

Lähdimme sitten 19-vuotiaan nepalilaisoppaan kanssa matkaan ja suuntasimme kohti pohjoista. Kaupunkialueen ulkopuolella pyöräilimme muutaman kilometrin ylös loivaa mäkeä. Ilma oli mukavan raikasta, aina kun ohi ajava kuormuri tai muu ajoneuvo ei päästänyt ilmaan mustaa pahuutta. Ei väsyttänyt yhtään. Opas ehdotti, että voisimme tehdä pidemmänkin matkan kuin se suunnitellun 33 kilometriä. No sehän kuulosti mahtavalta!

Pilvisyydestä huolimatta hienoja maisemia matkalta.



Maisemat laaksossa olivat upeita. Oli riisipeltoja, vuoria, kyliä ja paikallisia ihmisiä. Paikalliset ihmiset eivät peitelleet tuijotustaan. Olisin tuijottanut minäkin heidän asemassaan! 

Jos koulussa olisi pitänyt kirjoittaa aine otsikolla "Pyöräily merkitsee minulle..." olisin kuvaillut siinä rentoa sunnuntaiajelua kesäisin Turun Aurajoen varrella kuulokkeet päässä. Maastopyöräily tuolla laaksossa on kuitenkin ihan jotain muuta. Haasteisiin päästiin kun asfalttiosuus päättyi ja maaseudun kiviset, jyrkät (esitteen mukaan siis aaltoilevat), ja nyt vielä erityisen mutaiset polut, alkoivat. Kylät vilisivät ohi ja en hirveästi uskaltanut katsoa ympärilleni. Piti nimittäin pitää katse tiessä ja yrittää selvitä hengissä. Vastaan tuli kuitenkin jälleen vuohia, kanoja, kissoja, koiria ja myös lehmiä. Kun pääsimme Tolkhaan, muinaiseen kaupunkiin, alkoi kunnon vesisade. Kuntoilusta oli kuitenkin tullut hyvä olo ja suomalainen sisu nosti päätään. Opas sanoi, että takaisin Thameliin olisi muutama kilometri. No sehän kuulosti mahtavalta! 

Lehmiä uinnilla ja kuraiset tossut retken jälkeen.

Kun sitten matkaa oli jäljellä muutama sata metriä, alkoi aurinko paistaa. Lopuksi söimme lounasta oppaan kanssa ja jotenkin jaksoin vielä kävellä kotiin. Reissu todellakin kannatti vaikka you never know what you're gonna get. Taitaa päteä Nepalissa asumiseen ihan yleisestikin.

Niin ja toinen keino jolla yritin hinkata tuota saastetta itsestäni oli Suomen suurlähetystön saunailta maanantaina. Aluksi en ollut menossa itse saunaan mutta meninpä sittenkin. Aivan mahtava puusauna heillä on, puhdistuin hyvin noin 15 minuutiksi. Sitten kävelin kotiin ja tulos oli lähes muisto vain (henkistä puhdistautumista lukuun ottamatta).

Lopuksi on ihan pakko linkittää aiheeseen liittymätön kipale, joka on työkaverini soittoäänenä. Tarkoittaen sitä, että sitä on saanut kuunnella tässä muutaman viikon ajan lähes päivittäin. Aluksi pidin tätä hanibania vähän ärsyttävänä mutta aikamoiseksi korvamadoksi kappale sitten osoittautuikin (ja todella piristäväksi!). Ajattelin opetella tuon tanssin, ei se voi olla pahempi kuin  Gagnam style. 


Tiutiutiu ja tokkotokkoo.