28.9.14

Happy Dashain - nyt saapui arki!

Eräänä päivänä sen on vain tapahduttava: arki koittaa uudessa ihmeellisessä maassakin. Tietynlainen turisti-fiilis, jolloin kaikki ympärillä tuntuu niin ainutlaatuiselta ja eksoottiselta, alkaa hiljalleen kulua pois. Ensimmäisenä sen huomasi ajatuksesta Ei vitsi mähän asun täällä. Vaikka vähän aikaa kadehdin noita Radisson-hotellista (Radisson-ketjulla on täälläkin uskomaton ökyhotelli lähellä asuinpaikkaani, melkoinen kontrasti) ulos astuvia lomailijoita, pian huomasin olevani matkalla kohti syvempää kulttuurin tuntemusta. Eikä se ole paha juttu lainkaan.

Matkalla kauppaan - tai sitten ei.
Oma arkinen päivärytmini vaatii kuitenkin edelleen totuttelua. Työt toimistolla alkavat nimittäin kello 11 ja päättyvät kello 18. Arvioltaan noin puoli seitsemään mennessä pimeys on langennut ympärille. Eihän tämän pitäisi olla suomalaiselle mikään este, mutta täällä kun ei oikein katuvalojen laittoa harrasteta, jolloin kaduilla on sitten tosissaan pimeää. Lisäksi ainakin viimeaikoina iltaisin on satanut. Eihän tämän pitäisi olla suomalaiselle mikään este, mutta sateen seurauksena tiet lainehtivat. Viime viikon perjantaina pääsin itsekin pulahtamaan tuohon liejuun sillä seurauksena että kenkäni eivät a) vieläkään ole kuivat ja b) tuoksahtavat navetalle. Kenkieni hidas kuivuminen johtuu tosin ilman kosteudesta sisätiloissa. Pari päivää sitten havahduin siihen, että toinen tyynyni (onneksi ei se jonka päälle pääni olin laskenut) oli muuttunut vihreäksi ja ilmeisesti omasi jonkinlaisen alkavan sienikasvuston. Vuokraemäntä ja työkaverit kehottivat avaamaan kaikki ikkunat ja let the sunshine in (aquarius). Ei kukaan availe Suomessa kaikkia ikkunoita syyskuun lopulla, mutta täällä aurinko oikeasti lämmittää ja ilma vaihtuu asunnon sisällä kuivattaen vaatteet tehokkaasti.

Kaunis versio dal bhatista.
Johtopäätöksenä vedättäköön, että jos täällä haluaa olla tehokas, on herättävä aikaisin. Siis hyvin aikaisin, paikalliset heräilevät noin kello viisi tai kuusi aamulla. Itse olen yrittänyt herätä edes kello seitsemän. Aamulla täkäläiset juovat teetä ja syövät keksejä. Itse olen tätäkin yrittänyt, en ole vielä onnistunut. En ole löytänyt vuosienkaan jälkeen teen iloja kahvin kustannuksella, varsinkin kun viimein opin keittämään kahvia ilman keitintä niin, ettei puoli keittiötä ole kahvinpurujen peitossa. Aamulla siinä kello yhdeksän ja kymmenen aikoihin täällä syödään dal bhatia, riisin ja eräänlaisesta linssikeiton yhdistelmää. Itse syön yleensä sitä mitä kaapista sattuu löytymään. Toimistolla syödään lounasta siinä puoli kolmen aikoihin, ja yleensä jaamme tarjolla olevan ruuan keskenämme. Tämäkin on ollut uutta itselleni, koska töissä olen aina tottunut syömään oman ruokani. Yksin. Jakamatta. Tosi mukava tapa tuo jakaminen, olenhan saanut maistella kaikenlaisia nepalilaisia ruokia! Kaksi kertaa päivässä didi, nepaliksi "isosisko", pääsääntöisesti ylläpitää toimistoa ja sen siisteyttä ja tuo teetä. Se tee on todella hyvää, varmaan siksi, ettei didi pihtaile sokerin kanssa. Varsinkin kahdesta didistä se pienempi on todella sympaattinen. Yhteistä kieltä meillä ei ole... vielä, sillä aloitin tässä taannoin nepalin kielen tunnit.

No, neljä Fazerin sinistä otin mukaani Suomesta ja niitä jaoin sitten lahjaksi henkilökunnalle. Yksi levy tuli syötyä kolmestaan koordinaattorien kanssa ja yksi jätettiin odottamaan ministeriä (tai jopa pääministeriä koska tämä toimii partiolaisten suojelijana ja on itsekin vannonut partiovalan). Parin viikon päästä tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että tuskin se ministeri toimiston ovesta heti sisään laukkaa ja päätimme syödä viimeisenkin levyn.

Nepal Scoutsin pihamaalla asusteleva Kali-koira luonnollisessa olotilassaan. Oikealla jerry suoari, makea leivoksen tapainen, jota on tapana syödä silloin tällöin aamupalaksi. Nyt söimme yhdet Dashainin alkamisen kunniaksi. Tuo sisäosa  maistuu hieman makealta tippaleivältä.














Dashain, tuo hindulaisuuden joulu (ja enemmän sanoi työkaverini), on saapunut. Hyvin tiivistetysti sen perusajatus: Durga-jumala tappoi pahan demonin Mahisharusan, hyvä siis tappoi pahan, ja tätä juhlitaan 15 päivän ajan. Dashain aikana rahaa palaa jos sitä vain on. Uusia vaatteita pitää saada etenkin lapsille ja lihaa pöytään. Dashainina yleensä kierretään sukulaisten luona, ja vanhemmilla ihmisillä on tapana antaa nuoremmille tika, punainen maali-täplä, otsaan siunauksen merkiksi.

Itsekin päädyin tänä aamuna "pakko-tikattavaksi". Matkalla kielikurssille, kapealla kujaosuudella pahaksi onnekseni, vastaan tuli nimittäin pienikokoinen, komean  parran ja viikset omaava ja värikkäisiin vaatteisiin pukeutunut miekkonen. Sedän autuaasta hymystä päätellen tiedossa näytti olevan ongelmia. En ehtinyt väistää ennen kuin mies oli jo painanut punaisen täplän otsaani ja sirotellut hiuksiini kukan terälehtiä (jotka myöhemmin varistin vahingossa toimiston juuri lakaistulle lattialle, didi-parka). Olin nyt siunattu, yhden dollarin hintaan tosin. Livahdin paikalta. Mietin, mahtoikohan siunaukseni pitää kun en sitä dollaria maksanut. Jotenkin mieleeni tuli se keskiaikainen viisauden tapainen Kun lantti kirstuun kilahtaa niin sielu taivaaseen vilahtaa.

Sain partiolaisilta oman "koulurepun" sekä muistiinpanovälineet. Lisäksi sain lainaan tuon värikkään ja valtavan sateenvarjon. Viime perjantaina kävellessäni kaatosateessa kotiin tuon kömpelön varjon kanssa, suomalainen ajatusmallini mulla-pitää-olla-omaa-tilaa-ainakin-metrin-säteellä sai kolauksen. Varjoni alle ilmestyi kanssani kaksi pientä armeijapoikaa (kolmas ei enää mahtunut). Kalenterissa punaisella merkittynä tulevat vapaat Dashain kunniaksi.
Itse olen lähdössä lomien alettua matkalle turistien suosimaan Pokharan kaupunkiin. Pokhara sijaitsee Kathmandusta 200 kilometrin päässä, mutta bussimatka tulee kestämään noin kahdeksan tuntia jos onni suo. Luvassa siis huikeita tilanteita, jännitystä ja (toivottavasti ei) räjähdyksiä!

No comments:

Post a Comment