Päiväni ensimmäinen

Vaikka täällä Kathmandussa on ehtinyt vierähtää jo lähes kaksi viikkoa, on hyvä palata taaksepäin kertomaan ensimmäisestä päivästäni täällä Kathmandussa.

Väkeä peseytymässä aamutuimaan hotellin vieressä. Samalla voi pestä vaatteet, kodin tekstiilit ja vaikka koko suvun.

Olin edellisenä päivänä saapunut iltapäivästä kahden projektikoordinaattorin toimesta hotelille, jonka nimen yhteydessä toistetut sanat "budget" ja "bed and breakfast" antoivat jonkinlaisia lupauksia ja loivat odotuksia. Nukuttuani kellon ympäri, heräsin seuraavana aamupäivänä lauantaihin, joka on viikon ainoa vapaapäivä. Ensimmäinen missioni oli saada jostain aamupalaa. Koska moneen kertaan mainittu hotellini "bed and breakfast" osoittautui olevan kai pelkkä "bed", suuntasin lopulta ulos Thamelin kaupunginosan kaduille. Mukaani olin saanut lainaksi toiselta koordinaattorilta 2000 rupiaa (noin 15 euroa), sillä Nepalin valuuttaa ei voi vaihtaa Suomessa, enkä ollut tätä toimenpidettä vielä paikan päällä suorittanut.

Thamel päiväsaikaan

Ympärillä olevista kojuista näytti saavan kaikkea muuta kuin kahvia ja aamupalaa. Tai niin, en osannut vielä siinä vaiheessa suunnistaa oikeaan paikkaan. Lopulta eksyin pienelle hedelmäkojulle josta ostin tertun suhteellisen kärsineitä minibanaaneja. Koska en saanut hinnasta selvää, tarjosin ensimmäistä tuhatlappustani, otin banaanit ja vaihtorahat, kiitin ja jatkoin matkaani seuraavalle kojulle.

Vähän aikaa talsittuani saavuin voileipiä valmistavalle kojulle. Pyysin kasvissämpylän ilman juustoa, ruokahygienian kannalta ajateltuna "just in case". Putiikkia pitävä rouva kääräisi sämpylän kokoon siinä tiskin päällä ja osoitti hinnaksi seinällä olevan taulun mukaisesti 120 rupiaa (0,95 euroa). Kaivoin kukkaroani ja huomasin saaneeni edelliseltä kojulta takaisin vain 90 rupiaa. Tarjosin toista tuhatlappustani ja vakuutin rouvalle, ettei minulla ollut pienempää vaihtorahaa. Rouva otti tyytyväisesti sen toisen tuhatlappuseni ja oli hamuamassa niitä viimeisiä ruttuisia seteleitä kädestäni. Onneksi naapurissa taideteoksia myyvä Neel tuli tulkkaamaan tämän ilmeisesti kielellisen väärinkäsityksen ja sain sopivat vaihtorahat käteeni. Sitten vähän naurettiin ja säilytettiin näin kasvoja nepalilaisittain.

Kävin tutustumassa Neelin putiikkiin, joka myy erilaisia buddhalaisia taideteoksia. Joimme oman määritelmäni mukaan "hermokahvit", sitruunateet ja vielä perinteiset nepalilaiset maitoteet. Neel esitelmöi buddhalaisesta filosofiasta ja kertoi elämästään osaksi kauppiaana kaupalla ja osaksi vuorilla, jossa hän parhaillaan rakentaa muiden vapaaehtoisten (lähinnä irlantilaisten) kanssa kotia 19 orvolle. Samalla tarkkailin maalausten myyntiprosessia siinä määrin, että voisin pian itsekin alkaa myymään niitä. Oleellista on, että tätä thanka-maalaukseksi (tai Kalachakra Mandala, nepalilainen thanka-maalaus) kutsuttua teosta ei saa kehystää, vaan se myydään erillisen kankaan kanssa. Teoksen hinta riippuu siitä, onko sen maalaamiseen käytetty aitoa kultaa vai ei. Tämän voi tarkistaa kallistelemalla teosta valoa vasten. Aitoa kultaa sisältävä maalaus loistaa valossa eri tavalla.

Kauppa tuo väriä elämään. Oikealla olevien thanka-maalausten tekoon kului taiteilijoilta noin 20-30 päivää. 

Tämän spontaanin kohtaamisen jälkeen Thamelin kadut eivät tuntuneet enää niin kaaottisilta. Palasin hotellille ja sain vastaanotosta viestin toiselta koordinaattorilta. Pian pääsinkin skootterin kyydissä muutaman minuutin kävelymatkan päässä olevalle partiolaisten toimistolle. Itse toimistosta kirjoittelen tulevaisuudessa lisää.Toimistovierailun jälkeen lähdimme ajelemaan pitkin Kathmandun pimeitä teitä. Kuulemma liikennettä oli pyhäpäivänä keskimääräistä vähemmän. Olin erimieltä, kunnes sitten tulevaisuudessa ensimmäisellä työmatkallani koin ne syvät mutalätäköt teillä, aivan sekasortoisen liikenteen ja sen, kuinka toinen keuhkoni hitaasti irtosi ja putosi matkalla johonkin niistä monista lätäköistä. Voin vain kuvitella millaisia terveysongelmia liikenteen saasteet aiheuttavat täkäläisille.

Osittain lavastettu kuva momoista (kupissa ei ole ollut teetä neljään päivään) ja Thamel illalla.

Pysähdyimme syömään paikallisen ostoskeskuksen pihalle, joissa oli monenlaisia ruokakojuja. Halusin maistaa monesti kehuttuja momoja, taikinanyyttejä, joiden sisällä voi olla niin kasvista kuin lihaakin. Momoja kastettiin suhteellisen mausteiseen liemeen. Pääsin myös käymään länsimaisen oloisessa ostoskeskuksessa, josta ostimme hedelmiä, kuorimaveitsen sekä paljon mehua. Takaisin hotellille ajelimme läpi Thamelin kujien. Kojujen valot loivat paikkaan ihan erilaisen tunnelman kuin mitä olin aamulla kohdannut ensimmäistä kertaa. Paikka tuntui jopa.. tunnelmalliselta? Saavuin takaisin hotellille kymmentä vaille kahdeksan ja jokapäiväinen illan sähkökatkos alkoi tasan kello kahdeksan. Siinä sitten istuin pimeässä kolme ja puolituntia. Myöhemmin muutaman päivän päästä sain kuulla, että sänkyni vieressä oleva yölamppu olisi toiminut varasähköllä.

Kaiken kaikkiaan ensimmäiset päivät täällä Kathmandussa ovat menneet eräänlaisen alkuhuuman viemänä, mikä on tässä vaiheessa varmasti ihan hyvä asia. Huuman huomaa varsinkin tavasta ottaa vastaan erilaisia yllättäviä tilanteita: Ai sähkökatkos tulikin tunnin aikaisemmin? Ei mitään! Ai suunnitelmat muuttuivat/peruuntuivat/kääntyivät päälailleen? Kädenhuitaisu. Katsotaan mikä on tilanne muutaman kuukauden päästä.

Mutta yhden asian voin vielä todeta: kaikki se nepalilainen ruoka, jota olen tähän saakka täällä syönyt, on ollut todella hyvää, jopa se ensimmäisenä aamuna tilaamani pelkistetty sämpylä.